3 kommenttia

Kuka on Subbe?

Eli olen -93 syntyinen Susanna (eli Subbe) Kokemäeltä. Olen vuoden -12 ylioppilas ja kirjallisuudesta kiinnostunut. Sen jälkeen kävin Kauniaisissa vuoden Työväen Akatemialla opiskelemassa Kirjoittamista, ja eräänlaisena lopputyönä julkaisimme antologian, jonka yhtenä päätoimittajana olen toiminut. Kesällä -16 valmistuin tarjoilijaksi ja vuoden verran olen työskennellyt kahvilassa ja pikaruokaravintolassa.

Lukemisen lisäksi rakastan kirjoittamista ja omien tarinoiden keksimistä. Pöytälaatikko on täynnä monia ideoita, osaa on toteutettu ja kirjoiteltu paljonkin. Unelmana on jonain päivänä julkaista oma kirja.

Piirtäminen kuuluu myös harrastuksiini, tosin se on jääny aika vähälle. Nykyään piirrän vain pyynnöstä tai jos kortti pitäisi tehdä. Toki saatan esim. tuntejen aikan tai odotellessa piirrellä paperille.

Musiikki on alkanut kuulua entistä enemmän elämääni, ja kiitos siitä kuuluu Popedalle! Kuuntelen aika sekalaisesti musiikkia, niin ulko- kuin kotimaista, ja kaikkea, mikä korvaan hyvältä kiinnostaa.

Olen myös kiinnostunut PlayStationilla pelaamisesta. Suosikkejani on Dragon Age ja Mass Effect -sarjat 🙂

Blogistani sen verran voisin tässä sanoa, että tämä ei ole mikään kovinkaan laadukas blogi. Teen tätä lähinnä omaksi ilokseni, mutta tietysti aina toivon, että ehkä joku alkaa seurata tätä ja saa itselleen hyviä lukuvinkkejä tai jotain. Koska vaikka teenkin tätä itselleni, niin jossain sisälläni palaa aina pienen pieni toive, että jollekin tästä on jotan iloa 🙂

Kuten arvosteluni, eivät kuvatkaan ole kovinkaan laadukkaita. Mutta tämä ei olekaan mikään valokuvausblogi. Mutta haluan, että tämä on kokonaan minun tekemäni blogi, joka tarkoittaa, että haluan myös itse ottaa kuvia niistä lukemistani kirjoista ja laittaa tänne.

Eli tässä lyhyesti minusta ja harrastuksistani 🙂

– Subbe

 

 

Mainokset

3 comments on “Kuka on Subbe?

  1. Moi! Hieno blogi sulla 🙂 Olen itsekin hurahtanut kirjoihin. Odotan kovasti uusia arvosteluja.

    • Moikka! Kiiitos, kiva kuulla 🙂 Kyllä tässä pian tulee Annukka Salaman Piraijakuiskaajasta jonkinlainen arvostelu, kunhan saan luetuksi. Olen nyt kesätöissä, työajat 6.30-15.00 (+ matkat), niin ei ihan pääse lukemaan koko päivää ja aamusta yöhön :/ 😀 Mutta parhaani yritän!

  2. Upean blogin olet saanut aikaan! Luen aikalailla samoja kirjasarjoja ja kirjoja kuin sinäkin. Olen yhtä mieltä siitä, että Puoliverisen prinssin, alku oli hieman pitkäveteinen. Muuten kyllä pidin kirjasta kovasti. J.K Rowling on todella hyvä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: