Jätä kommentti

Sarah J. Maas – Throne of Glass 1: Lasipalatsi

Sarah J. Maas - Lasipalatsi18-vuotias Celaena Sardothien on vuoden ollut orjana Endovierin suolakaivoksilla, kun kruununprinssi saapuu hänen luokseen tarjoten mahdollisuutta vapauteen. Ilmaista se ei tietenkään ole. Ehtona on ensin päihittää 23 varasta, salamurhaajaa ja soturia, ja jos hän voittaa, hänet nimitetään Kuninkaan Miekaksi. Sen ei pitäisi olla vaikeaa, onhan Celaena sentään Adarlanin vaarallisin salamurhaaja.
Vaan mitä tapahtuu, kun nuori neiti majottautuu Lasipalatsiin ja alkaa kiintyä uusiin ystäviinsä? Ja entä sitten, kun linnassa alkaa tapahtua outoja, selittämättömiä asioita?

Oli oikeastaan vahinko, että törmäsin tähän kirjaan. Olin sattunut avaamaan Facebookin ja hieman selasin etusivua, kun vastaan tuli video, jossa joku nainen piteli tätä kirjaa käsissään ja esitteli sitä. En ehtinyt kuunnella sitä syystä tai toisesta, joten päätin ottaa vain screenshotin itselleni talteen ja tutkia kirjaa myöhemmin. Kirjakauppaan päätyessäni kirja kummitteli sen verran mielessäni, että etsin sen käsiini ja se lähti mukaani. Enkä todellakaan maksanut siitä turhaan.

Jo pelkkä kansi teki minuun todella suuren vaikutuksen. En tiennyt tosiaan, mistä tämä kirja kertoisi, mutta kansi itsestään houkutteli jo puoleensa niin kovasti, ettei sitä voinut olla koskematta ja katsomatta, mitä takakannella oli tarjottavaa. Kannen nainen on todella upea pitkien hiuksiensa kanssa tummassa vaatetuksessaan. Asu ja aseet kertovat heti, että kyseessä on taistelijaluonne, ja valkoinen ja vaaleansininen tausta todella korostavat tuota tummahkoa hahmoa. Jäätävän kaunis. En osaa paremmin analysoida, mitä se oikein herättää minussa… Suurta mielenkiintoa ainakin, se on selvä. Pidän myös siitä, miten takakannessa tämä nainen on kuvattu takaapäin, mutta kauniin vaaleassa juhla-asussa. Tosin huomasin, että itselläni hieman takakannen teksti hieman sekottui haaleaan kuvaan. Ei pahasti. Kyllä siitä selvän saa, kun oikein keskittyy, mutta ei sitä tekstiä oikein kykene silmäilemään ilman, että teksti hieman sekoittuu takakanteen.

Kirja alkaa tosiaan heti siitä, miten tarinamme sankari astelee kahleissa vartijoiden saattelemana kohtaamaan kruununprinssiä. Heti alussa käy selväksi, kuka Celaena on, ja ettei hän ole mikään tyhmä nainen. Alku vetää heti lukijan mukaansa, mistä itse kovasti tykkäsin, ja voin luvata, että se piti otteessaan koko tarinan ajan. Juoni tosiaan on suhteellisen selkeä: seurataan, miten päähenkilö taistelee paikasta muiden rikollisten kanssa. Ei mitään erikoista. Mutta sitten sinne joukkoon heitetään yllättäen erikoisia tapahtumia, etkä voi olla miettimättä, kuka tai mikä on kaiken takana.

Tarinaa seurataan tietenkin Celaenan näkökulmasta, mutta mikä on kivaa, on se, että pääsemme myös välillä seuraamaan muidenkin hahmojen ajatuksia. Tarinassa seikkailee lisäksi kruununprinssi Dorian, jonka on tarkoitus ottaa ennen pitkään isänsä paikka Adarlan hallitsijana. Hän on ylimielinen ja naisten ympäröimä nuorukainen, jonka äiti on huolissaan siitä, ettei morsianehdokasta ole vielä olemassa. Dorianin paras ystävä puolestaan on kuninkaallisen vartioston kapteeni, Chaol, joka on varautunut ja ottaa työnsä vakavasti. Hän on myös hyvä taistelija, jonka Celaena saa huomata harjoitellessaan tulevia koitoksia varten. Tarinassa seikkailee myös Eyllwen prinsessa, josta tulee nopeasti Celaenan paras ystävä, sekä sekalainen joukko niin erilaisia rikollisia kuin aatelisia.

Itse tykkäsin kovasti Chaolista. En tiedä, ehkä olen aina tykännyt hahmoista, jotka eivät ole täydellisen söpöjä ja kilttejä päähenkilöä kohtaan. Tai siis kun Chaolilla ja Dorianilla oli huomattava ero: Siinä, missä Dorian oli jotenkin heti liehakoimassa Celaenaa, Chaol muistutti ystäväänsä siitä, että nainen oli salamurhaaja, ja oli itse valppaana naisen kanssa. Mikä on oikeastaan ymmärrettävää! Kuka hölmö nyt yhtäkkiä luottaisi ihmiseen, joka on murhannut vaikka miten monia ihmisiä? Ja tietenkin Chaol oli vähän sellainen hömppäkin, sellainen perusmies, joka ei aina ihan tajunnut naisten aivoituksia 😀 Ja toisaalta hän osasi laittaa myös Celaenalle vastaan! Ei sillä, kyllä Doriankin kiusoitteli sankariamme ja sai takaisin samalla mitalla, mutta… En tiedä, jotenkin minuun ei niin kovasti iskenyt prinssi, joka sai kaiken ja hemmottelee toisen piloille kaikella.

Ja tietysti pidin siitä, että vaikka Celaena piti itseään lahjakkaana naisena, joka tiesi, että päihittäisi jokaisen ihmisen maan päällä, hän ei silti kuitenkaan pärjännyt Chaolille! Se antoi minulle pientä mielihyvää, ensinnäkin siksi, ettei päähenkilömme ollutkaan niin täydellinen kuin oli ajatellut olevansa, ja toisena siksi, että teki ihan hyvää hänen egolleen saada pieni kolaus 😉

Tykkäsin kirjassa myös siitä, miten siinä oli muistettu ihan perusasioita ja kiinnitettiin niihin huomiota. Esimerkiksi alussa kävi selville, että Celaena oli joskus ollut kaunis, muhkearintaisempi, yms., mutta vuosi kaivoksilla oli tehnyt hänestä laihan, joka sai luut näkymään, rinnat pienemmät, ja ruoskien iskuista jääneet arvet muistuttivat siitä, mitä kaivoksilla kärsittiin. Ja mikä oli parasta: Päähenkilöllämme oli kuukautiskivut!! (Terveisin ihminen, joka vain pari päivää ennen kärsi samoista kivuista :’D) Ei vaan, mutta oikeasti! En muista näin äkkiseltään, että kovinkaan monessa fantasiakirjassa olisi puhuttu näistä kurjista naistenvaivoista…

Ja luvut olivat mukavan lyhyitä! Itse olen huomannut, että pidän enemmän lyhyistä luvuista, koska silloin on helpompi lukea vielä vaikkapa illalla tai ennen töihin lähtöä, kun tietää, että ehtii lukemaan vielä luvun. Jos taas on pitkiä lukuja, niin melkein harmittaa, kun haluaisi lukea, muttei sitten viitsisi, kun ei kuitenkaan koko lukua ehdi ja sitten pitäisi lopettaa jonnekin luvun keskelle :/

Eikä liene varmaan yllätys, jos kerron, että hieman romantiikkaa ja mustasukkaisuuttakin tästä kirjasta löytyy. Mikä itseäni hieman harmittaa, on se, että siitä tuli hitusen mieleen samanlainen draama, mitä olen lukenut Night Schoolin kahdesta ensimmäisestä osasta. Päähenkilöllä on kaksi miestä, joihin hän on kumpaankin iskenyt silmänsä. Night Schoolissa tosin pompoteltiin näiden kahden välillä, mikä tuntui itsestä vähän keljulta. Mitä Lasipalatsin tarinaan tulee, siitä ei tietenkään osaa vielä sanoa, mitä siitä on tulossa, mutta hieman omalla tavallani pelkään, että siitä tulee samanlainen soppa, mitä Night Schoolissa. Toivon todella, ettei, mutta jää nähtäväksi 😛

Sitten voisin hieman syventyä tähän fantasiamaailmaan, mikä Lasipalatsissa meille aukeni. Mistä yleensä tykkään fantasiakirjoissa, on se, että niiden sisäkansiin on piirretty maan(osan) kartta ja merkattu paikkoja 🙂 Niin oli tässäkin kirjassa. Minusta on aina kiva hieman katsella karttaa ja hahmottaa sitä, ja jos tarinassa matkustellaan, niin on toisinaan ihan kiva seurata, missä he ovat ja minne he ovat menossa. Samoin, jos jokin paikka mainitaan: Miten kaukana se on? Missä se on? Mitä sen lähettyvillä on? Tosin voin myöntää, että minulla meni pitkä aika ennen kuin löysin kartalta Endovierin 😀

Toki on vaikea sanoa tarkalleen mitään varmaa tästä, koska kartasta on tässä vain osa, enkä ainakaan äkkiseltään muista, puhuttiinko kuinka paljon maailmasta/valtakunnista/kaupungeista tarinan aikana, mutta jos en ihan väärin ymmärtänyt, niin maailmaa kutsutaan Erileaksi. Tai ainakin sitten tätä osaa maailmasta. Ja se jakautuu moneen muuhun valtakuntaan, jossa tässä kirjassa keskitytään Adarlaan. Toki muitakin mainitaan enemmän tai vähemmän, mutta tässä kirjassa emme tosiaan pääse Lasipalatsia ja Adarlaa pidemmälle, joten jää arvailuksi, mitä muualla maailmassa tapahtuu.

Tarina kertoo, että Adarlan kuningas on kieltännyt ainakin omassa valtakunnassaan taikuuden kokonaan pois. Kuningas on vallanhimoinen, joten hän on valloittamassa Erileaa itselleen askel askeleella sodan avulla ja polttamalla vihollisiaan maan tasalle. Itse kuvittelisin tosiaan, että Erileassa vallitsee ainakin jonkinlainen sotatila. Itseäni jäi ainakin kiinnostamaan, että mitkä kaikki kolkat kuningas on tähän mennessä jo ehtinyt valtaamaan, mitkä kuningaskunnat ovat vielä vastustamassa häntä ja onko jonkinlaista vastarintaa olemassa jossakin? On siis selvää, että Erileassa vallitsee ainakin jonkinlainen sota samaan aikaan, kun Celaena kilpailee muiden rikollisten kanssa paikastaan Kuninkaan Miekkana. Itseäni jäi kovasti kiinnostamaan tämä Adarlan ulkopuolinen maailma. Tosiaan kyllä kävi selväksi, että joitakin kaupunkeja/maanosia oli poltettu kuninkaan tahdosta, mutta mieltäni tosiaan jäi kutkuttamaan, ovatko muut kuningaskunnat valmistautumassa kenties sotaan vai mitä siellä tapahtuu. Toki tämä kirjassa esiintyvä vieraan maan prinsessa antaa hieman osviittaa, mutta kuten totesinkin, kirja keskittyy enemmän tähän Celaenin kilpailuun ja Lasipalatsin tapahtumiin. Oletan ja toivon kuitenkin, että seuraavien kirjojen aikana pääsemme hieman paremmin tutustumaan sarjan maailmaan ja siihen, mitä siellä tapahtuu parasta aikaa 🙂

Kokonaisuudessaan kirja oli siis mielenkiintoinen. Se piti otteessaan koko ajan. Tapahtumat pitivät jopa minutkin valppaana, enkä voinut olla miettimättä, kuka oli kaiken takana ja miten kaikki tulisi päättymään. Onnistuin jopa pelkäämään sitäkin, mitä loppu toisi tullessaan.

Tosin täytyy myöntää, että hieman jäi hämmentämään lopussa yksi asia, mutta en siitä puhu sen enempää, koska en halua paljastaa kirjasta mitään juonipaljastuksia 🙂

Jatko-osaa jään todellakin odottamaan innolla. Jo siksi, että ensimmäinen osa vei mennessään, mutta myös siksi, että vaikka Lasipalatsissa jo selvisi monia asioita, niin silti jotkin asiat jäivät mietityttämään, ja toisaalta ilmoille päästettiin asioita, joita jäi miettimään, että mahtaako ne toteutua vai oliko ne vain uhkauksia 😀

Oli miten oli, mainoksen mukaan se selviää helmikuussa 2018 suomeksi ilmestyvässä Keskiyön kruunussa.

Seuraavaksi ajattelin kurkata, mitä Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia mahtaa minulle tarjota 🙂

– Subbe

Brullo seisoi verhon vierellä arpinen käsi miekan kahvalla, ja Celaena tutkiskeli näkyä. Joku astui hänen viereensä. Hän tiesi, kuka se oli, jo ennen kuin mies puhui. ”Jokseenkin teatraalista, eikö vain?”
Hän vilkaisi syrjäsilmällä Noxia. Chaol jännittyi hänen vieressään, ja hän tunsi kapteenin tarkkailevan varasta valppaasti epäilemättä pohtien, hautoivatko Celaena ja Nox jonkinlaista pakosunnitelmaa, jota toteuttaessaan surmaisivat koko kuningasperheen.
”Kun olemme harjoitelleet viisi päivää ilman päämäärää, kaipaan jo vähän jännitystä”, Celaena vastasi hiljaa tietoisena siitä, että vain harvat salissa olijat puhuivat.
Nox naurahti vaimeasti. ”Mitä luulet, että siellä on?”
Celaena kohautti olkiaan ja piti katseensa verhossa. Paikalle saapui yhä useampia kilpailijoita, ja pian kello löisi yhdeksän – se oli kokeen virallinen alkamisaika. Vaikka Celaena tietäisikin, mitä verhon takana oli, hän ei taatusti auttaisi miestä. ”Toivottavasti lauma ihmissyöjäsusia, joita vastaan meidän pitää taistella paljain käsin.” Hän katsoi Noxia nyt suoraan silmiin puoliksi hymyillen. ”Sepä vasta olisi hauskaa.”

( – Lasipalatsi, s. 126)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: