Archive | joulukuu 2015

You are browsing the site archives by date.

Veronica Roth – Outolintu

Trisillä ja hänen veljellään koettaa suuri päivä, kun on aika viimeinkin mennä taipumustestiin ja sen avustuksella valita, missä ihmisryhmässä jatkaa loppuelämänsä: Uskaliaissa, Vaatimattomissa, Rehdissä, Terävissä vai Sopuisissa. Trisille valinta ei ole helppo, sillä hän ei tunnu selvästi kuuluvansa mihinkään, ja kun hän paikkansa valitsee lopulta, pystyykö hän elämän niiden ehtojen mukaan? Tämä kirja päätyi käteeni […]

Marko Leino – Joulutarina

Nikolas jää hyvin varhain orvoksi, jolloin läheinen Korvajoen kylä ottaa pojan huostaansa. Joka vuosi joulun jälkeen poika muuttaa taas vuodeksi asumaan uuteen perheeseen. Kiitoksena Nikolas kehittää perinteen, että joka joulu hän tekee leluja lahjaksi niiden perheiden lapsille, joiden luona on saanut asua. Ja siitä perinteestä alkaa pienen Nikolaksen matka joulupukiksi. Joulutarina on tosiaan koko perheelle […]

James Dashner – Maze Runner 1: Labyrintti

Thomas herää kummallisesti hissistä, Boksista, eikä muista mitään muuta kuin nimensä. Hänet nostetaan Aukiolle, jossa asustaa jo ennestään monta nuorta poikaa, ja pian Thomasin ympärillä alkaa tapahtua: jotkut muistavat hänet jostain, eivätkä lainkaan ystävällisenä ihmisenä, Aukion ulkopuolella olevassa Labyrintissä asustelevat hirviöt, saattajat, käyttäytyvät oudosti, ja ensimmäistä kertaa hissistä tulee heti seuraavana päivänä tyttö. Ja mikä […]

Kirjahaaste

Facebookissa tuli vastaan kirjahaaste. Ei siis minulle ole lähetetty, mutta eräs kaverini oli haastettu, joten näin sen, ja päätin ottaa sen ylös, koska kirjallisuus, ja koska toisaalta tykkään vastata kysymyksiin. Eli ideana on, että viiden päivän aikana vastataan aina yhteen kysymykseen. Eli ensimmäisenä päivänä kerrot kirjan, jota nyt luet, seuraavana kerrot kirjan, josta pidit lapsena, […]

Vuosi on vierähtänyt…

Hei kaikki! Hengissä ollaan, vaikka kauhukseni huomasin, että olen viimeksi kirjoittanut tänne lokakuussa 2014. Kaikkea on kyllä ehtinyt tapahtua. Pikaisesti niistä: Tosiaan, minulla oli silloin töitä Siwassa, ja päästessäni kouluun opiskelemaan tarjoilijaksi jatkoin sitten viikonloppuisin töissä. Syksy 2014 oli kaikista kiireisintä aikaa, mutta sama jatkui keväällä, ja kesän jatkoin siellä kesätöissä. Syksyllä tuli muutenkin enimmäkseen […]