Jätä kommentti

Michelle Paver – Muinainen pimeys 4: Torakin merkki

Torakin merkkiJokainen joutuu joskus kantamaan sisällään salaisuutta. Salaisuutta, jota ei pysty kertomaan edes parhaimmalle ystävälleen, vaikka toisaalta haluaisikin. Torak on joutunut siihen tilanteeseen. Hän haluaa kertoa Rennille ja Fin-Kedinnille merkistä, jonka sielunsyöjän pakolla tatuoivat hänen rintaansa Suden pelastusmatkalla. Hän yrittää kerätä rohkeuttaan kertoakseen, mutta liian myöhään: Villisikapoika Aki alkaa haastaa Torakin kanssa riitaa ja ennen pitkään vahingossa näkee Torakin merkin rinnassa, eikä se todellakaan jää heidän välisekseen tiedoksi. Pian klaanien keskuudessa alkaa kuohua, eikä Fin-Kedinnille jää muuta vaihtoehtoa kuin karkoittaa Torak. Hänestä tulee vapaata riistaa, ja nopein saa päättää hänen päivänsä.
Renn alkaa olla huolissaan Torakista: He saavat pian tietää, että Torakin sielut ovat sairastuneet, ja kaiken takana on joku jäljelle jääneistä sielunsyöjistä. Korppityttö päättää uhmata klaanien lakia ja lähteä auttamaan hylkiötä, ja saa seurakseen Hyljepoika Balen. Heidän tiensä käy läpi Saukkojen klaanin leiripaikan, eikä heidän tietäjiltään jää huomaamatta, että myös Renn kantaa sisällään salaisuutta – salaisuutta, josta ei ole vielä kertonut Torakille.

Kuten edeltäjänsä, tarinassa tosiaan päästään heti vauhtiin. Pienen takaa-ajon/taistelun temmellyksessä Torakin merkki paljastuu ja siitä alkaakin sellainen sekasorto, josta Torak voi selvitä vain Suden klaanin avulla. Jännitystä tulee heti mukaan, koska lukija alkaa heti jännittyneenä pohtia, miten tässä oikein käy, ja miten Torak selviää.

Henkivaeltajasta tuttu Bale on tullut tässä osassa mukaan, mikä on mielestäni tosi kiva. Nimittäin itse ainakin tykästyin aikanani Baleen, varsinkin sen jälkeen, kun hänestä ja Torakista tuli vähäsen läheisempiä. Joten minusta oli toisaalta kivaa, että Bale tuli Rennin apuun etsimään Torakia ja antamaan tälle apunsa. Tämä myös todisti, että myös Bale välittää Torakista.

Torakin merkki on ollut yksi suosikkikirjoistani, ja kun arvostelen seuraavan kirjan, voin kertoa yhden syistä sen lomassa, koska en todellakaan viitsi paljastaa kaikkea. Ensinnäkin minusta on jotenkin ihana huomata, että jotkut todella ovat Torakin ystäviä. Miten esimerkiksi Fin-Kedinn hieman haikeana karkoittaa Torakin, miten Renn on huolissaan ja haluaa antaa apunsa, ja miten Susi uskollisesti yrittää auttaa laumaveljeään, vaikkei ymmärräkään sitä, miksi hännättömät metsästävät laumaveljeä. Samoin tässä osassa on myös jotenkin kiva huomata se, että joku osaa olla kiitollinen, vaikka onkin kovalla vimmalla yrittänyt metsästää toista. Tietysti tämä kirja myös sisältää paljon asioita, jotka pystyvät jopa riipimään sisintä tai muuten tekisi mieli huutaa, ettei näin voi käydä. Mutta niin vain käy, eikä sille voi mitään. Minusta on jotenkin kiva lukea, miten Torak selviää kaikesta huolimatta, miten hän saa seurakseen kaksi korppia, Ripin ja Rekin, ja miten Rennin on nieltävä vastahakoisuutensa auttaakseen ystäväänsä. Ja paljon muuta 😉 Tietysti, mikä ei tule teille yllätyksenä, olen jälleen kerran liikuttunut tietyissä paikoissa, mutta ei niistä sen enempää, etten spoilaa kellekään mitään kovin merkityksellistä 😉

Tässä vaiheessa on kyllä jotenkin kamala huomata, ettei taaskaan ole oikein mitään sanottavaa kirjasta. Mikään ei herättänyt suurempia tunteita… Tai herätti, jälleen muutama kyynel pääsi silmäkulmiin, mutta siis tarkoitan, ettei mikään ottanut kovastikaan aivoon tai mitään. Ei tule mieleen oikein mitään kohtaa, jonka olisin ollut valmis kyseenalaistamaan, koska kaikki tuntui perustelluilta. Tietysti oli väärin häätää Torak, joka oli antanut niin monelle apunsa, jne., mutta kun klaanien laki niin määräsi, niin niin oli oltava.

Eräs asia minua jäi hieman kiinnostamaan, eli olisin kaivannut siihen vastausta. Tämä liittyy Renniin, mutta enpäs spoilaa sen enempää. Enkä tosin muista, saiko tähän vastauksen jossain toisessa osassa, mutta en ainakaan äkkiseltään muista…

No, tästä tuli tällainen, katsotaan, olisiko minulla mitään kerrottavaa seuraavasta osasta 😀 Edelleen suosittelen sarjaan tutustumista, koska nämä kirjat vievät kukin omalla vuorollaan mukanaan, ja nytkin minulla on koko ajan kauhee hinku päästä lukemaan viidettä osaa, Veriveljen valaa. Joten pidemmittä puheita taidan jättää tämän tähän ja mennä lukemaan 😉

Eli seuraavaksi on tiedossa Veriveljen vala! Siihen asti, näkemiin!

– Subbe

”Renn, tämä on hulluutta!” karjui Bale, kun taisteli pitääkseen vuotaveneen pinnalla myrskyn hampaissa. ”Midän täytyy palata rantaan!”
”Ei vielä!” huusi Renn. ”Meidän on päästävä viimeisen saaren ohi! Minulla on oltava esteetön näkymä länteen, tai apu ei löydä häntä!”
”Mutta vene hörppää!”
”Jos yhtään välität Torakista, melo!”

(- Torakin merkki, s. 154)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: