Jätä kommentti

C. J. Daugherty – Night School: Yön valitut

Näin kyseisen kirjan joskus alkuvuodesta Suomalaisen kirjakaupan kirjapinon päällä esillä. Tietenkin nappasin sen käteeni, koska kuulostihan nimi: Night School: Yön valitut suhteellisen kiinnostavalta. Katselin takakantta ja totesin, että vau, tämä saattaa olla kiinnostava. En kuitenkaan ostanut sitä, sillä sillä oli hintaa, enkä lainkaan tiennyt, olisiko se ostamisen arvoinen, varsinkin, kun rahatilanne ei ollut paras mahdollinen.

Kesäkuun alussa, vai oliko ehkä jo toukokuun lopulla, kävin kuitenkin kirjastossa palauttamassa jotakin kirjaa. Vaikka tiesin uhan olevan suuri, en voinut vastustaa kiusausta ja olla menemättä katsomaan, mitä kirjoja löytyisi. Pyörimisen jälkeen löysin Daughertyn kirjan hyllyssä. En jostain syystä voinut vastustaa kiusausta, ja pitkän mietinnän jälkeen (kannattaako ottaa se kotiin jemmaan vaiko ei) otin kirjan mukaani. Tiesin, että lainapinoni kotona on tarpeeksi pitkä ilman tuota ja kuitenkin kesä on täynnä ”muutakin” tekemistä, mutta koska kuitenkin halusin lukea sen ja se sattui olemaan hyllyssä, niin niin… Mitäpä kirjahullu siinä sitten muka voisi muutakaan tehdä? 😀

No, tuossa lattialla se oli muiden kirjojen kanssa odottamassa vuoroaan. Muistan muutaman kerran katselleeni Yön valitut -kirjaa katseella, että voisin vain palauttaa sen ja lukea joskus toisten. Olen kuitenkin kiitollinen, etten tehnyt niin, sillä kun luin noin 20 sivua The Maleficent sevenistä ja sen jälkeen aloitin lukemaan Yön valittuja, tiesin heti alkutaipaleella, kumman lukisin ensin: Yön valitut.

Yön valitutKirja kertoo vaikeuksiin joutuvasta Alliesta, joka lähetetään Cimmerian sisäoppilaitokseen hieman rauhoittumaan. Hän ei tiedä koulusta oikein mitään ennen sinne menoaan, ja sielläkin asioita tulee niin nihkeästi esille. Hän saa kuitenkin ystäviä ja ihastuu komeaan Sylvainiin, mutta tuntee välitöntä yhteyttä myös sulkeutuneeseen Carteriin. Asiat eivät ole kuitenkaan tarpeeksi selkeitä ja ennen pitkään alkaa tapahtumaan outoja: koulussa alkaa liikkumaan villejä huhuja, eikä paikka ehkä olekaan niin turvallinen kuin se voisi olla. Tapahtumat saavat Allien hämmentyneeksi: Kuka Allie todellisuudessaan on, ja miten hän on päässyt mukaan kouluun?

Kirja yllätti minut positiivisesti: Kun oletin alun olevan jotakin tylsää esittelyä tai hidasta etenemistä, sainkin huomata, että tapahtumat vetivät heti mukaansa. Ensimmäiset 20 sivua sai minut niin kiinnostumaan kirjasta, etten voinut mitenkään kuvitella jättäväni sitä kesken ja lukeakseni toista. Sinä maanantai-iltana (kun olin arvostelun edellisestä saanut valmiiksi ja alkanut pohtia seuraavaa luettuani) yhdeksään mennessä olin lukenut jo 117 sivua, ja kun laitoin kirjan pois mennäkseni nukkumaan, huomasin pyöriväni sängyssä ja miettiväni, että kumpa ei olisi töitä ja saisi vain lukea… Se vain oli! Alussa tuli heti periaatteessa toimintaa, Allien vaikeuksiin joutuminen, vanhempien päätös Cimmeriaan menosta ja sitten oltiinkin siellä Cimmeriassa valmiina uusiin tapahtumiin.

Samoin pitkän tauon jälkeen aloin hieman miettimään kolmiodraamaa. En tiedä, oliko se koskaan tehnyt niin vaikutusta, mutta nyt aloin sitä pohtimaan todella. Toisaalta se ei kyllä ollut syy, miksen olisi lukenut. Ja olen kyllä todella kiitollinen, etten antanut sen vaikuttaa, koska se kolmiodraama ei ollut niin ”kauhistuttava” tai muutakaan, mitä olin hieman pelännyt. Käsittelen tätä osioo hieman paremmin tuolla juonipaljastusten puolella 😉

Kirja oli juuri sellainen kuin ensimmäiset osat yleensä ovat. Kaikki on uutta, päähenkilö ei tiedä hölkäsen pöläystäkään ”historiastaan” saati uudesta paikkakunnasta ja häneltä salaillaan asioita. Tietysti, perus tyyliä, mutta silti aina jotenkin kiinnostavaa. Ja se, että ne kuitenkin tulee esille hiljalleen, eikä kerralla heti alussa, et: ”Joo, tässä tää Allie nyt menee kouluun, tajuaa, ettei mikään ole sitä miltä ehkä näyttää, mutta hän ei tiedä itsestään tai koulun todellisista tapahtumista mitään”. Mielestäni tulee hyvällä tavalla esiin.

Muutenkin oli tosi kiva, ettei tieto tullut kerralla minään pläjäyksenä, mikä kaikkien olisi pitänyt muistaa, vaan tutustuttiin kouluun ja sen osiin vuorollaan. Ja kiinnostavampaa siitä teki sen, että mukana oli aina joku hahmoista, jonka avulla saatiin aikaan keskustelua esim. rakennuksen osasta ja historiasta. Lisää olisin tietenkin halunnut kuulla mm. säännöistä, joita ei oikeastaan tullut kuin muutama oikein selvästi ja osan sai päätellä itse tapahtumien perusteella.

Kerronnan kanssa menin aluksi jotenkin sekaisin. En tiedä, mistä minulle aina tuli sellainen hämmennyksen hetki, mutta välillä olin sekaisin, kun jotenkin oletin kirjassa olevan minä-kertoja. En tajua, miten se on mahdollista, koska se oli kyllä alusta alkaen hän-kertoja. Tietysti se kerronta oli niin siinä Alliessa, että saatoin siksi jotenkin kursiivisten (Allien) ajatusten jälkeen jotenkin kuvitella, että se jatkuisi minä-kertojana. Sitten oli muutama hassu lause, kun oli jotakin: ”Hän tarttui hänen kädestään” ei se ehkä ihan noin ollut, mutta tuokin sai jotenkin ihan sekaisin. Tämä siis liittyi siihen, kun välillä luin sitä ihan kuin minä-kertojana. En tajua 😀 Vika toki voi olla minussakin.

Minä en oikein tiedä, mihin genreen tämä pitäisi nyt oikein sijoittaa. Tiedän, että itse pidän todella paljon fantasiasta, mutta kun mietin, niin ei tässä kyllä suuremmin mitään yliluonnollista ollut. Sen sijaan kirjassa oli (tietenkin) romantiikkaa, mutta sanoisin, että jännitystä. Toisaalta haluaisin sanoa myös toimintaa, koska sitäkin siinä oli. Hitusen ehkäpä huumoria, ja tietenkin tunteet vaihtelivat kirjan aikana tapahtumien mukaan (eli eläytymiseksi sitä kait kutsutaan), mutta muutaman kyyneleen (jotka ovat näyttävästi pakollisia joka kirjassa?) onnistun tirauttamaan lopussa.Kirja oli jotenkin lumoava, en tiedä miten. Mutta ehkä se myös kertoo sen, että minusta se oli todella onnistunut! Hatun nosto Daughertylle ja lämpimin sydämin toivon, että jatkoa on tulossa. Ainakin minun Googlailujeni mukaan pitäisi ainakin kaksi osaa olla tulossa, toivottavasti ne suomennettaisiin! Meinasin olla nimittäin taas hurja ja lukea englanniksi, mutta eipä löytynyt kirjastosta ainakaan vielä, joten tämä sarja saa odottaa.

Ja nyt niihin juoni paljastusten pariin!! Olen suunnitellut muuten uusiksi, miten voisin merkitä juonipaljastus alueen siten, että ihmiset voisivat lukea lopputoteamukseni ja lainauksen, joka mulla on tapana laittaa loppuun 🙂 Katsotaan, miten toimii.

____________________!!!!! JUONIPALJASTUKSIA!!!!!________________________

Elikkäs aloitetaanpas tällä Alliesta, Sylvainista ja Carterista. Kuten tuolla mainitsin, olin hieman epäilevän tämän suhteen, koska tiesin, että Allien pitäisi valita vain toinen ja minun tuurillani hän valitsisi sen, josta ei tule suosikkia. Toisaalta mietin myös vaihtoehtoa, että hän saattaisi liehakoida kummankin kanssa vuorollaan tai jotain vastaavaa. En tiennyt, tulisiko siitä yhtään sen parempi…

Kun Allie aloitti seurustelun Sylvainin kanssa, en ihmetellyt lainkaan. Niin kiva ja vaikutusvaltainen poika, niin perus: tavallinen tyttö tapaa vaikutusvaltaisen ja rikkaan pojan, jonka perään kaikki ovat, mutta poika tahtoo vain ja ainoastaan tämän tavallisen tytön. Sylvain kuitenkin vaikutti todella mukavalta, toisin kuin Carter, joten en pitänyt lainkaan epäselvyytenä, etteikö Allie olisi ennemmin hänen kanssaan.

Kun Sylvain ”muuttui” tanssiaisissa, en pitänyt hänestä enää lainkaan. Toisaalta jotenkin tajusin hänen tekonsa: Jätkä on rikas ja saanut kaiken, ja yhtäkiä vaati, että hänen oli saatava Allie, tytön oli sanottava, että tahtoi Sylvainin. Huh, sanon mä! Tässä vaiheessa, kun saatoin arvailla, että ihan varmasti Allielle tulee jotain juttua myös Carterin kanssa, olin ihan varma, että Carterista selviäisi jotain todella kamalaa tai jotain muuta, mikä saisi Allien vihastumaan (tai jotain muuta vastaavaa) kyseiselle pojalleni. Ja lkun Allie alkoi hengata, ja lopulta seurustella, Carterin kanssa, josta alkoi tulla rakastettava ja ihastuttava poika, odotin, että koska se hetki tulee. En todellakaan kuvitellut, että kirja päättyis niin, että Allie seurustelisi jomman kumman pojan kanssa.

Se, että lopussa hän oli Carterin kanssa… Olin siitä jotenkin onnellinen. En oikein tiedä vieläkään, kummasta pidän enemmän. Toisaalta olen antanut vieläkin pisteeni Carterille. Sylvainissa on jotain sellaista, josta en oikein pidä, mutten oikein tiedä, mikä se jokin on.

Mietin, etten ehkä uskalla päättää suosikkiani siksi, että tiedän, että toisessa osassa (mitä todennäköisemmin) Allie ja Carter eroavat jossain vaiheessa. En tietenkään tahdo sitä, en todellakaan!! Mutta koska sarja on alussa ja he ovat päätyneet yhteen, tiedän, että niin on käytävä: Heidän on erottava. Olen lukenut niin monia sarjoja, joissa niin käy: Rouhiaisen Mikael ja Raisa ja  Salaman Unna ja Rufus… Uma Karman Kaiken se kestää -kirjassa pari eroaa, jotta voivat taas päätyä yhteen vuosien päästä.  No okeih, ehkä tuo ”monia” oli liioiteltua, koska nyt en keksi muuta kuin nuo kaksi, mutta sekin voi johtua siitä, että olen ne hiljakkain lukenut 😀 MUTTA ETTÄS TIEDÄTTE!! Mä niin tiedän ja pelolla odotan, että he eroavat 😦 Se olisikin niin hienoa, että Allie olisi Carterin kanssa loppuun asti. Haluan sen menevän niin, mutta kun pelottaa sen puolesta 😦 Samoin kun pelkään parasta aikaa Mikaelin ja Raisan kohtaloa, vaikka tiedän, että heidän on ”pakko” palata yhteen, koska… koska… Mikael tuli mukaan juttuun heti ekan sadan sivun aikana, eikä se voi olla sattumaa, eihän? Samoin Unna ja Rufus… ne on luotu toisilleen, ihan oikeesti, ei kai ne nyt voi päättää, etteivät saa toisiaan? Ellei toinen kuole… Mutta siis pointti, että vaikka haluaisin uskoa kaikkien ihanien päätyvän ja jäävän keskenään onnellisesti yhteen, tiedän, että valta on jollain muilla kuin minulla, ja he voivat milloin tahansa tehdä sen poikkeuksen, ettei niin tulekaan käymään…

No joo, näin sivutielle harhaillen 😀 Mutta pitää tässä mainita, että Stiefvaterin trilogiassa (Väristys, Häivähdys ja Ikuisuus) päähenkilöt aloittivat seurustelun, eivätkä eronneet kertaakaan! Joten toivoa on vielä olemassa 🙂 Mutta joo, palataan asiaan…

Se, mikä minua hieman mietitytti, oli se, ettei kukaan pitänyt Allieta minään, vaikka hän vaihtoi poikaystäväänsä niin nopeasti toiseen. No hyvä on, eihän se nyt niin nopeasti ja toisaalta ei se ollut kuin vasta toinen jätkä, mutta tulipa sitäkin ihmeteltyä. En olisi lainkaan ihmetellyt, vaikka Katie olisi avanut suuren suunsa.

Mikä minua kuitenkin eniten ihmetytti, oli se, että jotenkin Allien ystäväporukan suhtautuminen Carteriin muuttui jotenkin kauhean nopeasti. Esim. Gabehan muistaakseni aluksi sanoi aika negatiivisesti Carterista, joka tietenkin kuuli sen. Mutta sitten kun Allie alkoi Carterin kanssa liikkumaan, niin häneen suhtauduttiin heti mukavammin. Toisaalta Jo siinä puhuikin, että Allien pitäisi unohtaa ne puheet ja niin edelleen, mutta kyllä se hieman pisti miettimään, että mistä moinen. Allien vuoksiko? Tiedä häntä.

Allien muuttuminen niin nopeasti toisenlaiseksi ihmiseksi sai minut myös miettimään asiaa. Tai no en minä sitä aluksi huomannut, mutta kun sain kirjan luettua ja mietin asiaa, tajusin sen käyneen niin nopeasti. Liittyikö tähän sellainen perus: ”Seura tekee kaltaisekseen?” Nimittäin jos Mark ja Harry olivat ne, jotka rötöstelivät jo ennestään, niin tokihan Allie teki samoin, koska muutkin tekivät niin. Kotikuvion ymmärrän oikeastaan aika hyvin: Veli vain hylkää kaikki sanoen, ettei rakasta perhettään ja katoaa teille tietämättömille. Mutta sitten Cimmerian opistolla Alliesta tulikin jotenkin sellainen… öööh, kiltti tyttö? No, hän riikkoi sääntöjä siltikin, mutta hän vaikutti silti erilaiselta. Vai vaikuttiko häneen se, ettei hän tiennyt uudesta koulustaan paljo mitään, eikä siksi ehtinyt kuitenkaan niiiiin pahasti rikkomaan kaikkia sääntöjä? Tai kenties vähän mukavammat ihmiset vaikuttivat asiaan? En tiedä. Aluksi tuntui, ettei hän välittänyt oikein mistään muusta kuin tietysti Markista ja Harrystä, mutta sitten Cimmeriassa hän jotenkin heräsi, alkoi välittää hieman kaikista, jopa rehtorista, ja lopussa pelasti puolikkaan koulua. Jos nyt saatte kiinni pointistani, niin ois hyvä 🙂

Hahmoja riitti, kaikki hieman erilaisia ja värikkäitä hahmoja. Katien inhimillisyys oli todella kiva sen jälkeen, kun oli ollut sellainen ämmä. Olin niin varma, että hän olisi alkanut Allielle väittämään vastaan tai jotain valittamaan, mutta ihmeen helposti hän oli kuitenkin mukana! Ja tietysti kunnioitti Allien käskyjä. Että tuollaiset stereotyyppiset hahmot osaavat aina yllättää minut! Katiesta olin todellakin ihan varma, että hän laittaisi vastaan, jotta saisi itse päättää ja pomottaa, mutta ihme kyllä ei 😀

____________________Juonipaljastukset loppuu________________________

On pakko vielä kehua, miten hienosti kirja oli jotenkin toteutettu. Jotenkin niin hyvä, ettei siitä todellakaan malttanut jättää kesken. Ei oikeastaan mitään yliluonnollista, mutta silti jotenkin niin fantastisen hieno kirja. Tämä on hankittava kirjahyllyyn, todellakin!

Nyt on kuitenkin vuorossa Maleficent seven, Tuulen nimi, Revontulitalli -sarja ja tietysti ystäväni lainaama kirja Anidas ja Elizaria. Kyllä tämä pino tästä pienenee, kun laittaa vaan lukien 🙂 Eilen en ehtinyt aloittamaan vielä seuraavaa kirjaa, kun meni tämän kanssa puoli kahdeksaan asti (noin), sitten oli sauna ja koitin kirjoitella tätä arvosteluani, mutta koska aamulla oli herätys 5.30, oli pakko sammuttaa kone 21.30 ja mennä nukkumaan. Pitkän tuherruksen jälkeen tämäkin on valmis! 🙂 Tänään tosin päätin, että pidän kirjoituspäivän, joten Maleficent Sevenin lukeminen jää huomiselle tai viimeistään lauantaille. Katostaan, katsotaan 😉

Kirjasta ei oikeastaan irronnut mulle tällä lukemalla mitään kohtaa, johon olisin havahtunut ja päättänyt, että tämän laitan blogiini pieneksi maistiaiseksi. Jälkeen päin yritin myös miettiä, minkä kohdan olisin halunnut, ja mielessäni käväisi yksi kohta, joka kuului suosikkeihini, mutta se ei vain tunnu sopivan tähän. Sen sijaan päätän laittaa kohdan, joka liittyy niinkin tärkeään asiaan kuin ystävyyteen. Ystävyys oli aika vahvana tässä kirjassa: Ystävyys ja luottamus. Allie pääsi mukaan kaveriporukkaan, jossa oli mm. Jo, Gabe, Lucas, Lisa…. Ja siksi valitsin kohdan, jossa Lisa on sairaalassa ja Allie käy katsomassa häntä 🙂

– Subbe

Lisa hymyili hänelle. ”Kiitos, että tulit käymään.”
”Tulen pian uudestaan”, Allie lupasi. ”Jos jaksat, niin Jo on kahden oven päässä. Mutta anna hänelle ensin aikaa selvittää päänsä.”

      Kun Allie sulki ovea, hän kuuli Lisan sanovan: ”Älä unohda minua…”

(- Yön valitut, s. 312)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: